15. syyskuuta 2010

Kissanviiksiä / Cats' whiskers

Perheessämme on kaksi kissaherraa, jotka kuten kuvakin kertoo, rakastavat toisiaan ja viihtyvät hyvin yhdessä. Pojat tulivat meille kodittomien kissojen pelastuspartion kautta; kirjava kissa ensin, noin kolmen vuoden vanhana ja musta kissa pentuna vuotta myöhemmin.
Elämä yhdessä poiken kanssa on vauhdikasta ja hupaisaa. Kirjava on arka, varovainen ja palavasti rakastunut Aviomieheen. Parin vuoden yhdessäelon jälkeen on luottamusta vähitellen löytynyt myös Emäntää kohtaan, mutta varaukseton rakkaus on varattu vain Aviomiehelle. Musta taas on hulvaton teini, joka tykkää katsella maailmaa aivan uusista vinkkeleistä ja on värinsäkin mukaan välillä kateellinen ja jopa mustasukkainen.
Musta enimmäkseen elelee ihan omaa elämäänsä ja toteuttaa päähänpistojaan kukkapurkkien ääressä ja hedelmävatien luona. Kirjavalla on vivahteikas äänimaailma ja kissa tykkää ilmaista itseään mitä erilaisimilla kurnutuksilla, naukaisuilla ja kujerruksilla. Kaikken kaunein ja herkin ääni on kuitenkin varattu vain Aviomiehelle. Musta taas kuulostaa lähinnä sammakolta, mutta on aina kaikessa mukana, osallistuu aktiivisesti ja saa näin kyllä ilmaistua itseään tarpeeksi hyvin.


in English:

Our family includes two cats which both came from a shelter. As you can see from the picture they love each other and enjoy each other's company. The Colourful arrived when he was approximately three years old and the Black as a kitten.
We are living a wild and fun life with the boys.The Colourful is timid and shy and he loves the Husband. After a couple of years of all of us living together he has started to trust the Mistress of the house a little bit but he gives all his undying love to the Husband. The Black still behaves like a reckless teen and enjoys looking at the world in new and surprising ways. He sometimes gets a bit jealous of any attention the Colourful gets.

Most of the time the Black just follows his own life philosophy and doesn't really care about anything else. He loves to make his excavation near plants and explores ways to turn fruit into toys if the Husband or the Mistress are not watching carefully enough.  The Colourful has an abundant amount of noises ranging from a careful miaow to a vivid lovesong. The most beautiful and tender sound is reserved only for the Husband. The Black sounds more like a frog than a cat but he has his own way of taking part in all the possible activities in the Home and is, therefore, very good at expressing himself in his own special way.

1 kommentti:

  1. Miau!

    Kehräättekö vain kotona tyytyväisinä? Olisi kiva lukea edesottamuksistanne, Musta ja Kirjava!

    T. Kissafani Kauppapuistikolta

    VastaaPoista